Sarja 37
on on varsin laaja lajitelma erilaisia antureita ja muita ”palikoita”
joita on tarjolla Arduino ympäristöön. Niillä voi kokeilla
kaikenlaista ja samalla kehitellä ohjelmien pätkiä järkevämpiin
ja laajempiin sovelluksiin. Sarja käsittää lämpötilaan,
kosteuteen, valoon, infarapunaan, tärinään ym. tulopuolen
antureita. Lähtöpuolelle on rele, LEDejä, laser, infrapunalähetin
jne. Jäljempänä pieni esimerkki, missä on painike ja summeri.
Painettaessa painiketta, summeri vinkuu. Tämän blogin lopuksi
luettelo sarjan sisältämistä laitteista. Jatkossa pyrin tuomaan
esiin erilaisia kombinaatioita ja valaisemaan pienin
ohjelmaesimerkein niiden käyttöä.
Tilasin
oman sarjani kiinalaisesta nettikaupasta. Tuotteiden ”laatu” on
nostanut esiin lisähaasteita. En ole vielä tutustunut tarkemmin
kaikkiin yksiköihin, mutta silti muutamista olen jo havainnut
virheitä. Esimerkiksi nyt käyttämässäni painikkeessa on
liitynnän merkinnät väärin. S (=signaali) sijaitsee piirilevyllä
päinvastaisella puolella ja myös miinus (-) on keskellä eikä
reunassa merkinnän mukaan. On siis hyvä tarkistaa ”palikka”
ennen käyttöä. Väärä napaisuus saattaa rikkoa piirillä olevan
elektroniikan.
Kun tein
tuota lopussa olevaa luetteloa, jouduin moneen kertaan tarkistamaan
tekemääni, joten toivon, ettei tekstiini olisi jäänyt kovin monia
virheitä. Puuhaa vaikeutti lisäksi se, että luettelossa kuvat
olivat hiukan eri näköisiä kuin yksikkö todellisuudessa.
Ilmeisesti myös valikoima on muuttunut, viimeinen numero ei ole
sarjan nimen mukainen 37, vaan KY-040.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhFaKXdcgRk6b6bsXNcQoFm56kOxKhRNnYski0_uBOZUPGKTW4VXONrsWFE82zjAgCwLTROz8D_Q0eJofW1UHRGDVI5HKkzKiis8ao7WShg0tbg88_H_t1nSSDmHiKHOS67xhkxNr7-QOfJ/s200/Sarja37_004_012.png)
Pyrkimyksenäni
oli typistää tämä ohjelmaesimerkki niin pieneksi kuin
mahdollista. Ilmeisesti myös onnistuin siinä. Samalla se on
esimerkki siitä, miten ohjelmia ei ole syytä kirjoittaa.
Tietokoneella ei ole mitään vaikeuksiä ymmärtää sitä, mutta
ihmiselle hiukankin laajemman kokonaisuuden hallinta, noin
kryptisesti ja ”niukkasanaisesti” kirjoitettuna tuottaa varmasti
vaikeuksia. Kommentit ja selkeät sekä kuvaavat muuttujanimet ovat
aina paikallaan ja tarpeellisia.
/***************************************
*
Ohjelma 23 v1
*
20.11.2016
*
Painike ohjaa summeria
**************************************/
int
I = 2; int
O = 3;
void
setup() {pinMode(I= 2, INPUT); pinMode(O = 3, OUTPUT);}
void
loop() { digitalWrite(O, digitalRead(I));}
SARJA
37
Alla
luettelo kaikista osista samassa järjestyksessä, missä ne näkyvät
”yhteiskuvassa”. Aina on tietysti myös poikkeuksia. Joissakin
lokeroissa on kaksi yksikköä, ja koska koodinumerot ylittävät
tuon 37 ja väliltä puuttuu joitakin numeroita, on niiden sijainti
merkitty luetteloon.
Temperature
sensor module KY-001
Lämpötilan
mittausmoduuli
Vibration
switch module KY-002
Tärinäanturi
Hall-anturi
(Kytkin varustettuna merkkLEDillä.)
Key
switch module KY-004
Infrared
emission sensor module KY-005
LED
infrapunalähetin
Small
passive buzzer module KY-006
Pieni
passiivinen summeri. (Piezosähköinen elementti, mitä voidaan
ohjata eri taajuuksilla.)
Laser
sensor module KY-008
Laser-anturi.
Lähettää punaista valoa.
3-color
full-color LED SMD modules KY-009
3-värinen,
värinäköalueen kattava LED-pintaliitoskomponentti.
Optical
broken module KY-010
Optokytkin.
(Valon este komponentin raossa aiheuttaa signaalin tilamuutoksen.)
2-color
LED module KY-011
Kaksivärinen
LED.
Active
buzzer module KY-012
Aktiivinen
summeri. (Tätä voidaan ainostaan ohjata päälle ja pois. Voidaan
hälyttää, mutta ei voida tuottaa eri äänenkorkeuksia. Katso
passiivinen summeri KY-006.)
Temperature
sensor module KY-013
Temperature
and humidity sensor module KY-015
Lämpötila
ja kosteusanturi.
3-color
LED module KY-016
3-värinen
LED-moduli.
Mercury
open optical module KY-017
Läpinäkyvä
elohopeakytkin. (Elohopehelmi lasisessa putkessa.)
Photo
resistor module KY-018
Valovastusanturi.
(Komponentin vastus muuttuu valon kirkkauden mukaan.)
5V
relay module KY-019
Relemoduli.
Käyttöjännite 5V. Vaihtokytkentä; 10A DC/AC
Tilt
switch module KY-020
Kallistuskytkimoduuli.
Antaa signaalin TOSI / EPÄTOSI riippuen kallistuksesta.
Mini
magnetic reed modules KY-021
Infrared
sensor receiver module KY-022
Infrapuna
tunnistinmoduuli.
XY-axis
joystick module KY-023
Asento-ohjain.
Analogia signaali sekä vaaka että pystysuunnassa.
Linear
magnetic Hall sensors KY-024
Lineaarinen
Hall-anturi. Antaa magneettikentän voimakkuuteen verrannollisen
signaalin.
Reed
module KY-025
Reedrele.
(Ei pelkkä kytkin. Tähän mennessä analogiapuoli ei ole vielä
selvinnyt?)
Flame
sensor module KY-026
Liekin
tunnistusanturi.
Magic
light cup module KY-027
Lumoava
maaginen valopari.
Temperature
sensor module KY-028
Lämpötila-anturi.
Yin
Yi 2-color LED module 3MM KY-029
Yin
Yi (?) kaksivärinen (punainen ja vihreä) LED moduuli.
Hit
sensor module KY-031
Obstacle
avoidance sensor module KY-032
Esteen
tunnistusoduuli (lähestymiskytkin.
Hunt
sensor module KY-033
Automatic
flashing colorful LED module KY-034
Automaattinen
vilkkuLED. Vikuttaa punaista, sinistä ja vihreätä vaihtaen välillä
vilkutusnopeutta.
Class
Bihor magnetic sensor KY-035
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj_jJSlM5-_asrcVdMHuBzPsxF4kSTYFLjHCuPRoaJYG-XkmtteaEUa1dvI31K1nJuMAiyo9DNfhygaQi6r5ggVeMlxGYxoKU9bvx0z5409pqq5GNSnbDfv7wXj81enXlDuGLiE5rzd4nD5/s1600/KY036.png)
Metal
touch sensor module KY-036
Kosketusanturi
Sensitive
microphone sensor module KY-037 lokerossa 14
Äänianturi.
Sekä analoginen että digitaalinen lähtö.
Microphone
sound sensor module KY-038 lokerossa 14
Äänianturi.
Sekä analoginen että digitaalinen lähtö.
Detect
the heartbeat module KY-039 lokerossa 7
Sydämenlyöti
indikaattori. Mittaa sormesta.
Rotary
encoder module KY-040 lokerossa 30
Kooderi,
mikä antaa pulsseja ja ilmaisee kiertosuunnan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti